Lapsesi viedään sinulta

Lapsesi viedään sinulta

perjantai 31. tammikuuta 2014

1. Uusimpia kirjoituksia ja neuvoja pakkohuostaanoton uhatessa!

...............................................................….
Kohukirja Australiasta Suomen LASU:sta



LASTENSUOJELU JA SUOMEN KANSAINVÄLINEN MAINE

Jo ennen sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain lakimuutoksia 1.1.2015 Suomen lastensuojelu alkoi saada kyseenalaista mainetta maailmalla. Lastensuojelun työntekijöiden mielivaltaa oli ehditty vahvistaa lainsäädännöllä jo vuosien 2008 ja 2011 lastensuojelulain muutoksilla periaatteella ”lastensuojelijat saavat arvioida lasten ja perheiden tilanteen kukin työntekijä oman päänsä mukaan, Suomen lainsäädännöstä riippumatta”.

Jälki on ollut kamalaa.

Pahin lastensuojelun alennustila alkoi hallituksen esityksellä vuonna 2014, kun kunnat velvoitettiin toimeenpanemaan mitä ikinä lastensuojeluvirkailija ilkeää vaatia. Tämä valoi sementtiin mm. uskonnollisten järjestöjen jäsenhankinnan lastensuojelun toimeenpanemilla huostaanotoilla. Näillä järjestöillä on vahvat alueelliset monipolit, joissa edunvalvonta tapahtuu muiden järjestöjen häiritsemättä järjestöjen keskinäisen ”työnjaon” mukaan. Näissä töissä uskonnollisten alueellisten järjestöreviirien hegemonia ylittää puoluepoliittiset rajat.
Vahvimmilla järjestöreviireillä puoluepolitiikkaan perustuva demokraattisen valtion ihmisoikeuskäsitys ei toimi. Avainvirat on sillä tavoin jo miehitetty.
Kunnallisen ja maakunnallisen päätöksenteon malli on muuttunut järjestykseen ”ensin tulee jumalan laki ja sitten valtion laki”. Ongelma on siinä, että lastensuojelussa ns. uskovaisia virkailijoita lienee 75 -80 prosenttia kaikista virkailijoista, joka tapauksessa huomattavasti suuremmassa määrin kuin maassa keskimäärin. Useimmat heistä katsovat olevansa ”jumalan valittu”, ja siksi omaavansa kyvyn ja velvollisuuden tulkita jumalan lakia ja sen toimeenpanoa.
Tämä on yhä edelleen TABU, josta ei ole saanut puhua eikä ole puhuttu. Kovin usein lastensuojelussa on vain yksi ainoa oikea vastaus joka tilanteeseen, virkailijan käsky, ja jos siihen ei alistu, KOSTO tulee heti. Jos käskyyn ei alistu vapaaehtoisesti ja muita mielipiteitä esittämättä, niin kiristyksenkaltainen uhkaus esitetään välittömästi:
”Lastas et sitten tule näkemään, jos et suostu.”
Joskus virkailijan sanavalinnat ovat hienovaraisemmat, mutta samaa tarkoittaen:
”No sitten meidän täytyy tehdä yhteydenpito- ja tapaamisrajoituspäätös”. Se voi olla muotoa 2 tuntia kahdessa kuukaudessa, tai kuten Inarissa, ei koskaan.
Yhteydenpito- ja tapaamisrajoitukset ovat nykyisin automaattinen kosto siitä, että lastensuojelun asiakas ei suostu vapaaehtoisesti uskovaisen virkailijan käskyyn. Sekin on seurausta Suomen hallituksen esityksestä; katso HE 164/2014 sivujen 1-2 taite.
* * *
Kyse on siitä, että Suomen lastensuojelussa länsimaisen oikeusvaltion tärkein perusta, vallan kolmijako, on kumottu.
Vallan kolmijako-oppi on länsimaisten oikeusvaltioiden ja ihmisoikeuksien sydän. Sen mukaan 1) toimeenpanovalta, 2) lainsäädäntövalta ja 3) tuomiovalta on eriytettävä eri toimijoille, eri instituutiolle.
Synonyymejä rajattomalle yksinvallalle, eli valtiolle joissa vallan kolmijakoa ei ole, vaan se on keskitetty yhdelle toimijalle: diktatuuri, itsevaltius, autoritaarinen järjestelmä, yksinvaltius, despotia, shogunaatti, stalinismi, totalitarismi, tyrannia, autoritarismi.
* * *
Oheinen australialaisen isän kirja, viides painos vuodelta 2015 on alkusoittoa Suomen kansainväliselle maineelle lastensuojelun valtaoikeuksien vuoksi.
Nähtäväksi jää, mitä lastensuojelun asiakkaiden kymmenen vertaistukijärjestön kantelu YK:n ihmisoikeuskomissiolle Suomen lastensuojelutyöntekijöiden yksinvallan törkeyksistä tuo lisäarvoa Suomen kansainväliselle maineelle ”oikeusvaltiona”.
* * *
Tässä kirjan englanninkielinen esittelyteksti suomennettuna.
Kirjan hinta käytettynä 27 euroa, uutena 55,30 euroa (Amaazonista, muunnettu Australian dollarin kurssin mukaan).
Kirja: "The Dark Side Of Finland"
(Suomen pimeä puoli)
The Dark Side Of Finland on omistettu pelastamaan australialaiset lapseni Psychiatry - of State & Corporation of Finlandin voittoa tavoittelevasta "hoidosta". ... "Fasismia pitäisi paremmin kutsua korporatismiksi, koska se on valtion ja yritysvallan sulautumista", sanoi Mussolini.
............

Kopioitu netistä 6.1. 2023
...............................................


Lastensuojelusta tuli kasvubisnestä jo vuosia sitten
 


Sosiaalityöntekijät lastaavat lapsia kunnista lastensuojelulaitoksiin, jotka ovat jo vuosia saaneet laskuttaa mitä haluavat. Mehiläinen Oy on nykymuodossaan vain iilimadon lailla rahastamassa Suomea (kuntia ja kaupunkeja). Eikä se ole edes suomalainen, sillä sen emoyhtiö on ruotsalainen Ambea AB.  Suurin osa  tuotosta ei siis jää kiertämään Suomeen, vaan tavalliset kuntalaiset veronmaksajat sponsoroivat ulkomaita (Singaporea, Ruotsia). Lue lisää täältä (klikkaa linkkiä), siellä artikkeli nr. 4 - - - >
http://lastensuojelun-uhrit.blogspot.fi/2014/01/18.html

.....................................................................
Oululaisten kaksospoikien ja heidän perheensä piina 

Tiedote, kesä 2015
Kaksoispojat ovat vihdoinkin päässeet kotiin! 






  

Oulun kaksoispoikien tapaukselle olen avannut tällä SLUT-sivustolla oman blogiarkistolansion (nr. 22.), jossa seurataan tapauksen kulkua aina siihen saakka kunnes pojat palautetaan perheeseen.  Kirjoitin presidentille 16.6. 2014  ja sain vastauksen 26.6. -2014 .... lue lisää täältä, klikkaa linkkiä - - - >  http://lastensuojelun-uhrit.blogspot.fi/2014/01/20.html  
.......................................................................




Esimerkkejä perheiden taistelusta

LaSu:n eli lastensuojelun pimeä puoli

Lue tältä uudelta blogi sivustolta tositarinoita LASu:n pimeästä puolesta. Tällaista todellakin tapahtuu Suomessa.






Anne: Itse olen sitä mieltä, että jos näistä järkyttävistä ja maallisin silmin täysin laittomista LaSu:n väärinkäytösksitä ei puhuta ja kirjoiteta oikeilla nimillä, niin muutosta ei saada kuuna päivänä aikaan, vaan sama meno jatkuu.



Tulkaa ihmeessä, vanhemmat, rohkeasti ulos kuorestanne! Olette menettäneet kalleimpanne, aarteenne, lapsenne, joten mitä vielä pahempaa voisitte menettää? Te olette nujerrettuja. Teidät on peloiteltu ja uhkailtu vaikenemaan. LaSu:lla on salassapitovelvollisuus teidän asiastanne ... ei teillä..... kirjoitus jatkuu. Lue enemmän täältä: - - - > http://lastensuojelun-uhrit.blogspot.fi/2014/01/16.html



( eli, blogiarkisto-otsikon nr. 18. Lastensuojelun todella pahoja virheitä: kertomuksia.

 sisällä artikkeli nr. 2 )
 ........................................................................

Entä, jos perheet lähtisivät liikkeelle? Entä sitten?


Ote kirjoituksesta, kirj. varatuomari Leeni Ikonen: ”Kukaan ei osaa kertoa kansalle syitä, joiden perusteella liki 18 000 lasta on siirretty pois kodeistaan. Tilastotietoja ei ole, mutta viranomainen väittää tietävänsä todelliset syyt. ”... Tasaisen tappavalla tahdilla julkisuuteen nousee tapauksia, joissa lastensuojelun virkamiesten työ näyttäytyy hyytävältä. Yksi tällaisista on pikku Eerikan tapaus, jossa pienen lapsen annetaan kuolla lastensuojelun ammattilaisten suojeluksessa. ” ... Lue lisää täältä:
.............................................................................
Tositarina lastensuojelun pimeästä puolesta. Itsekokenut, nuori nainen kertoo.


Tuomas Pellonperä  laittoi levityksen tämän nuoren naisen tarinan, näillä saatesanoilla: ”Nyt en enää pyydä, vaan mä vaadin, että tämä tarina jaetaan. ... Miksi? ... Siksi, että tämä tarina on tosi ja kertoo siitä lasten pakkosijoitus- ja huostaanottolaitosten raadollisesta puolesta ennenkuulumattoman koskettavalla tavalla. Kyyneliltä en itse välttynyt, kun tämän luin. Herkimmätkin, lukekaa, sillä tälläistä se on. Totuus. Onneksi tälläistä ei ole kaikkialla, mutta otatteko riskin, että mahdollisesti tälläistä on teidän lapsellanne, tai tuttunne lapsella? Tämä tarina ei ole minun kirjoittama. En osaa kirjoittaa näin koskettavasti”.

Tuomas, toimin kuten vaadit ja laitoin tositarinan tänne  ”Suomen Lastensuojelun Uhrien tuki”- sivustolle ( eli lyhyesti ”SLUT”-sivulle) ja myös facebookiin levitykseen. Huom! Kaikki te tämän sivuston lukijat, laittakaa tekin tämä tarina levitykseen, sillä tästä ei enää saa vaieta. Totuus lastensuojelun ”pimeästä” puolesta on tultava julki. ...jatkuu ...

Tästä voitte käydä lukemassa tämän nuoren naisen kirjoittaman tositarinan blogiarkiston ostikosta nr. 8 ja siellä artikeli nr. 1). Klikkaa tätä linkkiä.  http://lastensuojelun-uhrit.blogspot.fi/2014/01/6-kertomuksia-sijaiskodeista.html
..............................................................................................................
1. APUA! Pakkohuostaanotto uhkaa!
 

Ei näin saa tehdä .... Tämä on niin väärin .... Auttakaa meitä?

Vasta sitten, kun väärin ja jopa tekaistuin perustein lapsesi pakkohuostaanotto tapahtuu sinulle itsellesi tai jollekin läheisellesi, niin ymmärrät millainen hirvittävä rikos on viedä äidiltä ja isältä lapsi väkisin ja jopa poliisin avustamana lastenkotiin tai sijaiperheeseen. Et pysy puolustautumaan sosiaaliviranomaisia vastaan mitenkään, sillä he väittävät, että heillä on lain mukaan oikeus toimia näin. Syytä "kidnappaukseen" sinulle ei kerrota, ja jos kerrotaan, niin saat tietää sen vasta kuukausien päästä oikeussalissa, jos nimittäin olet vienyt pakkohuostaanoton oikeuteen. Et tiedä lääkitäänkö sinun lastasi jollain tavalla pakkohuostaanotossa tai miten lapsesi siellä voi. Pakkohuostaanoton purkaminen oikeusteitse voi viedä kuukausia ja jopa vuosia ja pahimmassa tapauksessa voi mennä monta vuotta ennenkuin lapsesi palautetaan sinulle ... jos palutetaan koskaan. Näinkin on käynyt, että kun käräjäistuin on tuominnut sosiaaliviranomaiset palauttamaan lapsesi, niin sosiaaliviranomaiset keksivät uusia syitä jatkaa huostaanottoa. Eikä juuri ketään panna näistä kauheista rikkomuksista vastuuseen.
...............................................................................................................

APUA! Mikä neuvoksi? Mitä tehdä?

Sisältö:
1. Toimi näin! Hengitä rauhallisesti ja pidä pääsi kylmänä ja mieti!
2. Vaadi kaikesta mustaa valkoisella!
3. Et saa tavata lapsiasi tai olla mitenkään yhteydessä heihin.
4. Videoi, nauhoita ja hanki todistajia
5. Avioerotilanteessa toinen puolisoista voi kostaa lasten kautta toiselle
6. Et saa lastasi/lapsiasi takaisin tilapäisestä sijoituksesta
7. Oikeus saada päättää ja tietää lapsesi hoidosta myös lapsesi ollessa huostaanotettuna.
8. Vanhemmat, hoitakaa itseänne!
9. Nyrkkisääntö
10. ....
................................................................
 Lastensuojelu, huostaanotto,  pakkohuostaanotto,  pakkosijoitus - mielivaltaistako?

1. Toimi näin! Hengitä rauhallisesti ja pidä pääsi kylmänä ja mieti!

Kun pelkäät, että lapsesi viedään sinulta väkisin ja ilman suostumustasi pakkohuostaanotolla, ja pidät näitä sosiaalitoimivirkamiehien toimia epäoikeudenmukaisina, niin toimi ensiksi näin:

Mieti tarkasti onko huostaanotosta lapsellesi haittaa, eli, olisiko tosiasia niin, että oma tilanteesi on niin toivoton ja niin emäsurkea, että on vain hyväksi lapselle päästä jonnekin väliaikaisesti turvaan, jotta tilanteesi saadaa parempaan kuntooon, ja lapsi/lapset voi sitten myöhemmin palata luoksesi, kun kaikki on kunnossa.

Jos olet vakaasti sitä mieltä, että ylläoleva oletus on täyttä ”bull-shittiä”, eli ”potaskaa” ja että pakkohuostaanotolle ei  teidän perheen tapauksessa ole minkäänlaisia juridisia perusteita, niin toimi näin: lukitse ovet ja ikkunat ja soita apua, jos pelkäät etkä luota viranomaisiin pätkääkään. 

Soita siis hyvä ihminen ihmeessä apua, sillä sinun ei tarvitse olettaa, että sinun pitää nyt tehdä päätös, että selviydytkö/selviydyttekö teitä uhkaavasta tilantesta yksin vai ette. Uhkaavassa ja pahalta näyttävässä tilanteessa monikin ikäänkuin "halvaantuu" ...menee toimintakyvyttömäksi, ja varsinkin, jos poliisien kanssa tullaan kotiovelle jyskyttämään. Soita aivan ensimmäiseksi kotiisi tukihenkilöitä heti ja mahdollisimman paljon, äläkä avaa ovea, ja jos sinulla ei ole ketään kenelle soittaa, niin soita esim.johinkin näihin tämä "SLUT"-blogisivuston "apureitten" puhelinnumeroihin (klikkaa blogiarkiston otsikkoa nr. 2, sarake oikealla), jos sinulla on sellaiseen vain aikaa ja mahdollisuuksia puhua puhelimessa! 

Näissä tukipuhelimien numeroissa on henkilöitä, jotka toimivat tiiminä, ja he panevat ”viisaat” päänsä yhteen, jotta saisit todellista apua heti eikä hetken päästä. Täällä toimitaan sen periaatteen mukaan, että pienikin apu on apu, ja koskaan emme sano, että ”sorry”, ei me mitään voi, sillä aina voidaan tehdä jotain.

(Välihuomautus : Tämä "SLUT" -sivusto on vast´ ikään avattu, pe. 30.1.-!4, joten tänne ei vielä ole kerennyt ilmottautua "apureita" ... mutta eiköhän tämä toiminta ala pikkuhiljaa käynnistymään.)

Joskus pelkkä puhuminenkin puhelimessa auttaa ja rauhoitut ja aivosi alkaa toimia normaalisti ja teet viisaita ja rationaalisia päätöksiä, koska langan päässä voi olla toinen ihminen, jolla on kokemusta tällaisesta. Hän voi sanoa, että nyt kyllä panikoit turhaan, ja että hätä ei ole lainkaan tämän näköinen. Tai toisenlaisessa tapauksessa langanpäässä oleva henkilö "haistaa palaneen käryä" ja varoittaa sinua, että nyt kannattaa olla tarkkana kuin porkkana ja soittaa nyt pikaisesti apua paikalle: sukulaisia, ystäviä, naapureita, palokunta tai vaikka armeija apuun, koska tilanne on nyt äärimmäisen hälyttävä. 

Älä missään nimessä jää yksin odottamaan sellaista ihmettä, että sosiaaliviranomaiset tulisivat järkiinsä ja osoittaisivat edes joitain myötätunnon tai empatian merkkejä. Odota ja toivo hyvää, mutta varaudu pahimpaan.


2. Vaadi kaikesta mustaa valkoisella!


Kaikesta on saatava faktat paperilla. Alä ikinä luota sosiaaliviranomaisen pelkkään sanalliseen lupaukseen. Hyvässäkin huostaanottotilanteessa pyydä (vaadi) sosiaaliviranomaisilta kirjallinen vakuus siitä, että lapsi luovutetaan sinulle välittömästi takaisin, kun olet saanut tarvittavaa apua ja tilanne kotona ja hoidossasi on hallinnassa. Pyydä myös kirjallinen suostumus, että sinua ei eroteta ilman todella raskauttavia syitä lapsestasi, vaan saat tavata ja pitää muutenkin yhteyttä lapseen tänä huostaaottoaikana. 

On myös hyvä, jos pystyt esittämään eriävän mielipiteesi vastapuolelle myös kirjallisena mahdollisimman pian, kun kuulet tai saat muuten tietoosi asioita, jota lapselle/lapsillesi on tehty sosiaaliviraston tai esim. sosiaalivirnaomaisen, kuraattorin, psykologin, psykiatrin tai lääkärin alkuunpanemana tai toimesta. Sinun on oikeus saada tieto kirjallisena lapsesi saamasta mahdollisesta hoidosta eli n.s. ”epikriisi”; lääkärin tai psykiatrin kirjoittama hoitokertomus, ja sama koskee psykologin lausuntoa. – Nyrkkisääntönä on, että: ”Kaikki tärkeä kirjallisena”; kokous- ja kuulemispöytäkirjat yms. Älä koskaan luota puheisiin ja suullisiin lupauksiin. Vaikka paikalla olisi useita sosiaaliviranomaisia kuulemassa todistajina, niin viranomaiset pitävät aina toinen toistensa puolia, joten mahdollisessa kuulemiskokouksessa tai oikeudenkäynnissä ei viranomaisten suullisista lupauksista ole mitään hyötyä.


3. Et saa tavata lapsiasi tai olla mitenkään yhteydessä heihin.


Voi olla, että pakkohuostanotto-tapauksessa harkitaan erikseen ja erityisistä syistä pitää  lapsi/lapset erossa molemmista tai vain toisesta vanhemmasta (esim, vakava pahoinpitely, insesti, todella vakava päihde tai/ja huumeongelma). Etenkin pahoissa pahoinpitely- ja insesti epäilyissä voidaan toisen tai molempien syyllisen vanhemman yhteydenpito lapseen/lapsiin kieltää tyystin.

Epäselvissä tapauksissa arvioidaan,  että saatko sinä tai avio-/avopuolisosi tavata lapsiasi vapaasti, vaan ainoastaan vain valvotuissa olosuhteissa.

Pyydä silti aina kaikki ne perustelut ja päätökset toimenpiteistä kirjallisina, ja erityisesti sellaisissa tapauksissa, jotka suunnitellaan tehtävän ilman sinun tai puolisosi suostumusta.



4. Videoi, nauhoita ja hanki todistajia


Hanki paikalle ulkopuolisia todistajia pakkohuostaanotto-tilanteessa ja myös silloin, kun esim. sosiaalivirnaomaiset uhkailevat ja pelottelevat. Avain sana on ”TODISTEET”. Ilman todisteita sosiaaliviranomaiset voivat jyrätä ylitsesi mennen ja tullen, mutta video- tai äänitetodisteet paljastavat heidän katalat toimensa. Esimerkksi toisella kännykällä voi videotallennuksella nauhoittaa sinulle tulleen viranomaisten puhelun, jos pidät kaiutinta puhelimessasi päällä, vaikka olisit puhelun aikana puolison tai ystävän kanssa vaikkapa ostoksilla. Ja videokuva puolestaan todistaa tilanteen autentisuuden, eli että tilanne on aito eikä keinotekoisesti lavastettu.


5. Avioerotilanteessa puolisosi voi kostaa lasten kautta sinulle


Avioerotilanteessa tilanne voi olla todella paha, koska puolisosi voi kostaa sinulle lasten kautta erottammalla teidät tosistaan, ja silloin monesti voit saada niskaasi sellaista lokaa, jonka todistaminen vääräksi on todella aikaa ja voimavaroja vievää. Ota yhteyttä alueesi oikeusaputoimistoon, jos sinulla itselläsi ei ole varaa asianajajaan.



6. Et saa lastasi/lapsiasi takaisin tilapäisestä sijoituksesta


Valitettavasti on tullut julkisuuttenkin esiin tapauksia, joissa äiti/isä/molemmat on juotunut pakosta pyytämään apua tilapaisesti lasten- ja kodinhoitoon ja silloin on kodinhoitajan sijaan tarjottu  sosiaalitoimen taholta esim. sijaisperhettä tilapaäiseksi ratkaisuksi, joka sitten onkin vastoin vanhempien suostumuta sosiaalitoimen aloitteesta muodostunutkin jatkuvaksi sijoitukseksi, ja vanhemmat ovat joutuneet alkamaan toivottoman taistelun sosiaaliviranomaisia vastaan saadakseen lapsen/lapsensa takasin.


7. Oikeus saada päättää ja  tietää lapsesi hoidosta myös lapsesi ollessa huostaanotettuna.


On hyvä, jos pystyt esittämään eriävän mielipiteesi vastapuolelle (myös kirjallisena) mahdollisimman pian, kun kuulet tai saat muuten tietoosi asioita, jota lapselle/lapsillesi on tehty huostaanotossa sosiaaliviraston tai esim. sosiaaliviranomaisen, kuraattorin, psykologin, psykiatrin tai lääkärin alkuunpanemana tai toimesta.

Sinun on oikeus saada tieto kirjallisena lapsesi saamasta mahdollisesta hoidosta eli s. ”epikriisi”; lääkärin tai psykiatrin kirjoittama hoitokertomus, ja sama koskee psykologin lausuntoa. Sinulta ei saa salata mitää lastasi koskevaa. Virnaomaisten vaitiolovelvollisuus ei koske sinun lapsesi välistä tiedonkulkua ja suhdetta.

8. Vanhemmat, hoitakaa itseänne!

Vaikka tuntuu että koko maailma kaatuu päällenne ja että pakkohuostaanoton hirvittävyys miltei tappaa teidät, ja että lapsen/lasten kaipuun tuska ja huoli tulevaisuudesta miltei murtaa teidät, niin teidän on pidettävä huolta itsestänne. Teidän jaksamisenne on lastenne palastus. Puolikuntoisina ei teistä ole lapsillenne mitään hyötyä.

Vanhemmat - itkekää yhdessä ja yksin ja rukoilkaa. Tuskaa ei saa pitää sisällä. Teillä on täysi oikeus saada näyttää tuskanne. Jos perheeseen jää yksi tai useampia lapsia on teidän järjestettävä tilaisuus päivittäin saada purkaa tuskanne ulos,  niin että lapset eivät joudu näkemää ja kuulemaan  kaikkein kovimpia itku- ja huutokohtauksianne.  Hankikkaa lapsillenne hoitajan ja menkää vaikka autolla jonnekin ja puhukaa, itkekää ja huutakaa tuskanne ulos.

Hoitakaa kuntoanne vaikka minkä olis. Älkää alaoittako mitään hurja kuntotreeniä vaan käykää kävelyllä, uimassa, tai talvella laskettelmassa vaikka lasten kanssa pulkalla mäkeä. Syökää säännöllisesti ja terveellisesti vaikka ruoka ei maistuisikaan. Nukkukaa vaikka lääkkeillä, jollei uni muuten tule. Varokaa alkoholia kuin myrkkyä ... ja sithän se onkin.

Alkakaa pitämään päiväkirjaa. Kirjoittakaa kumpainenkin jotain joka päivä ylös ... vaikka vain ajatuksianne, tuntojanne, vaikka mitään kummoisempaa ei sen päivän aikana tapahtuisikaan.

Vaikka teistä tuntuu, että kotona olevan lapsen/lasten päivittäiseen hoitamiseen  ja arjen pyörittämiseen kuluu kaikki voimanne, niin silti pitäkää huolta myös omasta ulkonäöstänne. Käykää kampaajalla, parturissa, ja ostakaa itsellenne jotain siistiä päällepantavaa, sillä ettehän halua näyttää homsuiselta, jos jonnekin yllättäen tiedät kutsutaan, tai että kotiinne tulee yllätäen vaikkapa ”sossu-partio”  yllätysvierailulle.

Jolette itse jaksa enää pitää kotianne tiptop-kunnossa, niin varmasti ystävät, sukulaiset naapurit auttavat. He ymmärtävät kyllä minne teidän voimanne ovat huvenneet.


9. Nyrkkisääntö:


 Kaikki tärkeä aina ja joka paikassa ja tilanteessa kirjallisena”. Älä koskaan luota viranomaisten puheisiin ja suullisiin lupauksiin. Muista, että vaikka paikalla olisi useita sosiaaliviranomaisia kuulemassa todistajina, niin viranomaiset pitävät aina toinen toistensa puolia, joten mahdollisessa kuulemiskokouksessa tai oikeudenkäynnissä ei virnaomaisten suullisista lupauksista ole mitään hyötyä. Eli, muistin virkistämiseski: hanki todistaja/todistajia paikalle. Älä ole tilanteessa yksin. Nauhoita ja videokuvaa mahdollisimman paljon, sillä siihen sinulla on lain suoma oikeus, johon sinun ei tarvitse pyytää sosiaaliviranomaisilta erikseen lupaa. Jopa oikeudenkäynneissä on lupa nauhoittaa. 
...........................................

Pieni opas eri tilanteisiin LaSu:n (Lastensuojelun) kanssa



Tietokirjan "135 päivää" omasta lastensuojelupainajaisestaan kirjoittanut Tiina Bergström antaa ohjeita lastensuojeluasiakkaille. Hänen ohjeensa ovat:

1) Vaadi itsellesi nopeasti lastensuojelun kirjaukset ja muistiinpanot.
2) Pidä tarkkaa huolta kirjausten sanavalinnoista.
3) Sinulla ja lapsillasi on oikeus tukihenkilöön.
4) Nauhoita keskustelut ja palaverit.
5) Hanki pian juristi ja terapeutti.
6) Jää sairaslomalle, koska muutoin et jaksa taistella lastensuojelua vastaan.
7) Älä luota lastensuojeluvirkailijoihin "neuvonantajina".

8) Puhu kokemuksistasi luottohenkilöittesi kanssa.





 Kirjauksista/muistiinpanoista:

Vaadi ne itsellesi, sinulla on siihen oikeus, ja mahdollisimman nopeasti. LaSu (lastensuojelu) saattaa sanoa, että haluaa pyyntösi kirjallisena – mutta se ei ole ongelma. Kirjoitat vaikka kuulakärkikynällä paperin, jossa on henkilötietosi, ajankohta miltä haluat kirjaukset ja nimikirjoitus alla.

LaSun suusta saattaa kuulua esim. seuraava lause: "Mihin sä niitä tarttet?"

Mikä oli mielestäni suht´hölmö kysymys. Itse ainakin halusin, ja haluan edelleen tietää, mitä minusta on kirjoitettu kyseisen viraston tietoihin.

Toinen kysymys on: "Miksi nopeasti?" Siksi, että työntekijä siellä saattaa koska tahansa kirjoittaa muistiinpanonsa uudelleen. Ja kirjata niihin ihan mitä tahansa.

Tässä kohtaa ikävimmillään LaSu voittaa, siis jos mennään sana sanaa vastaan tilanteeseen.

LaSulla on myöskin taipumusta runoilla suomen kieli uusiksi. Olen lukenut ties kuinka monesta kirjauksesta, että "Tiina myöntää...", "Tiina tunnustaa...".

Ensinnäkin, en koskaan ole myöntänyt tai tunnustanut heille yhtikäs mitään, ei ole ollut mitään kohtaa, missä olisin joutunut tekemään niin. Sen sijaan kerroin (!) asioita, mikä on ihan toinen juttu. Sitä paitsi tommonen myöntäminen ja tunnustaminen kuulostaa jo siltä, että olisin tehnyt jotain rikollista, jonka sitten myöhemmin myöntäisin tai tunnustaisin.


 Asioiden kertomisesta, luottamisesta:

Työtekijät haluavat, että luotat heihin.

Olen kuullut lauseita: "Jos nyt kertoisit ihan luottamuksellisesti...", "Tämä jää ihan meidän väliseksi...".

Mutta ei. Mikään ei jää "meidän väliseksi". LaSun virkailijat ovat töissä, he eivät ole ystäviäsi.

Pikemminkin heidän halunsa saada luottamuksesi johtuu siitä, että he etsivät toiminnalleen jotakin syytä. Pienikin asia/lause riittää, koska sen voi taas kirjata näyttämään ihan toiselta, hyvinkin suurelta asialta.

Esimerkiksi pojaltani kysyttiin: "Kuinka monta kertaa olet nähnyt äitisi juovuksissa?"

Poikani vastasi: "Niinku koko elämän aikana?"

Työntekijä: "Niin. Koko elämäsi aikana."

Poikani katsoi minua syvälle silmiin. Vastasin sekä katseellani että sanoin: "Kerro vaan. Ihan rehellisesti, ei ole mitään syytä, miksi et voisi tehdä niin."

Poikani mietti pitkään ja hartaasti, ja vastasi: "Niinku siis ihan koko elämän aikana. Ehkä neljä tai viis kertaa."

Saatuani muistiinpanot niissä lukee: "Lapsi sanoo nähneensä äidin juovuksissa ainakin neljä tai viisi kertaa."

Ehkä on aivan eri asia kuin ainakin. Ainakin kuulostaa samalta kuin vähintään. Ja näin taas saatiin tämäkin keskustelu näyttämään siltä, että minulla olisi jotain salattavaa.

Luottamisesta noin yleisesti, se on tapa saada ihminen puhumaan ilman sen suurempaa harkintaa. Virkailijoiden kanssa olet kuitenkin tilanteessa, jossa ajatukset eivät ole välttämättä kirkkaimmillaan vaan ihminen on hyvinkin haavoittuva. Luottaessasi saatat sanoa jotain, mitä jälkeenpäin kadut. Heidän tapansa toimia voi hyvinkin olla sellainen, että he yrittävät käyttää hyväksi emotionaalisesti herkkää ja haavoittuvaa tilaasi. Minun kohdallani oli niin, kunnes järki, ihan kylmä järki, astui kuvioihin.

"Kaikkea mitä sanot voidaan käyttää sinua vastaan."

Ja tuntui, että niin he juuri tekivät. Minua vastaan.



 Tukihenkilöstä:

Pyydä joku tapaamisiin LaSun kanssa, mukaasi heti alusta lähtien:

Yksi syy on se, että niin kuin jo aikaisemmin kirjoitin: Jos mennään sana sanaa vastaan tilanteeseen, LaSu voittaa aina.

Ensinnäkin heitä on vastapuolella kaksi, joten yksinollessasi olet automaattisesti altavastaaja. Toisekseen – ja taas päästään kirjauksiin – he voivat kokousten jälkeen kirjoitella muistiinpanoihinsa ihan mitä haluavat.

Ensimmäinen ihminen joka kanssani oli, oli
oma äitini. Saatuani siitä kokouksesta kirjaukset, oli äitini niin raivoissaan, että harvemmin olen nähnyt.

Hänen sanoikseen oli kirjattu ties mitä puuta heinää ja kaiken lisäksi myös sellaista, joka ei liittynyt meidän perheeseemme mitenkään. Äitini soitti virkailijalle, kiroili kuin rantapiru, ja kuinka ollakaan: sain uudet/korjatut kirjaukset. Kehotuksella, että ensimmäiset voin sitten tuhota. En tuhonnut.

Lisää syitä, miksi kannattaa pyytää joku mukaan kokouksiin on, että tarvitset kaiken mahdollisen henkisen tuen ja turvan. Vaikka miten reippain mielin tapaamisiin virkailijoiden kanssa lähdet, on tilanne paikan päällä toinen. Niissä tilanteissa on käytännössä menossa "hyvä poliisi, paha poliisi" –ristikuulustelu.

Jos olet tilanteessa, että lapsesi on jo sijoitettu, on lapsilla myös oikeus saada tukihenkilö mukaan tapaamisiin, joissa LaSun työntekijät tapaavat heitä ilman sinua. Vanhempana olet itse jäävi tukihenkilöksi, mutta se voi olla kuka tahansa muu, esimerkiksi luotettava perhetuttu. Te saatte päättää sen itse. Näin myöskin vältetään lapsiin kohdistuva painostus, eikä heitä saada sanomaan, mitä nyt työtekijät milloinkin haluavat kuulla.

Itse löysin tämän tiedon vasta loppumetreillä, mutta ilman muuta olisin toiminut niin, jos olisin tiennyt.


Päihteistä:

Oletan, että yksi yleisimmistä syistä, joka johtaa LaSun puuttumiseen perhe-elämään, on päihteiden käyttö, oletettu tai todellinen.

Tämä on myös heille helpoin syy. Jos näin on, he todennäköisesti haluavat sinun menevän erilaisiin seuloihin. Sinun ei ole pakko mennä niihin, voit aivan hyvin kieltäytyä. Mutta se on kakspiippunen juttu. Jos kieltäydyt, "nousee huoli" tai "epäilys", jollaisena se myös kirjataan.

Itse ravasin kaiken maailman testeissä saaden täysin puhtaat paperit lopputuloksella: "Harmi. Kun se olisi ollut meille niin helppoa." Siis helppoa heille, että lapseni voidaan huostaanottaa päihteiden käytön johdosta. Ja koska mitään näyttöä päihteiden käytöstä ei heillä ollut, he halusivat yrittää saada näyttöä seulojen kautta.

Helppoa heille.


Mutta kun kohdallani tämäkään yritys löytää edes joku syy ei onnistunut, eikä ollut totta, syyksi kirjattiin, "epäselvä perhetilanne". Se taas voi tarkoittaa mitä hyvänsä – tai ei yhtään mitään.


Nauhoituksista:

Nauhoita keskustelut, sinulla on siihen juridinen oikeus. Voit tehdä sen salaa, mutta voit tehdä sen myös avoimesti. Itse nauhoitin ihan avoimesti, ja kirjausten sävy muuttui heti. Nauhoitettua keskustelua ei enää voi muuttaa, ei kirjauksissa eikä muualla. Enää ei olla sana sanaa vastaan tilanteessa.

Suosittelen myös kahta asiaa:

1) Hanki itsellesi hyvä terapeutti ja juristi.

Saat silloin, ainakin hetkittäin, myös mahdollisimman objektiivisen käsityksen tilanteesta. Terapeutille pääset purkamaan ahdistustasi ilman, että hän lähtee tunnepuolella sinun mukaasi. Ja juristilta saat erinomaisia juridisia neuvoja oikeuksistasi.

Mikäli mahdollista:

2) Hae itsellesi sairauslomaa. On henkisesti äärimmäisen uuvuttavaa olla LaSun kanssa tekemisissä ja sinulta kuluu siihen myös aikaa. Etsiessäsi tietoja, ollaksesi valmiina ties mihin tilanteisiin, syytöksiin jne. Se on hyvin raskas taistelu.

Vuonna 2010 LaSun työntekijät eivät neuvoneet / opastaneet minua ensimmäisessäkään edellä mainituista oikeuksistamme. Etsin tiedon minun ja lasteni oikeuksista itse. Osan löysin netistä, osan juristiltani, osan tutuiltani jne.

Muista aina, että LaSun työntekijät eivät ole ystäviäsi, eivät edes neuvonantajiasi.



Ja lopuksi: puhu!

Puhu. Huolimatta siitä, että tilanne saattaa tuntua hyvinkin häpeälliseltä ja nöyryyttävältä, puhu. Ihmisille, tuttaville, ystäville, lähipiirille. Saat tukea tilanteeseesi ja se helpottaa suunnattomasti.

Tulee myös olemaan ihmisiä, jotka kääntävät sinulle selkänsä, sille ei mahda mitään. Mutta he eivät silloin olleet myöskään arvoisiasi.

Ja sitten tulee olemaan ihmisiä, jotka seisovat rinnallasi, taistelevat kanssasi, puhuvat sinulle järkeä ja lohduttavat sinua ahdingossasi.

Sinä et ole yksin.   -  Tiina Bergström

 ..............................................

2. SLUT- sivuston vapaaehtoiset ”apurit”



Puhelimen päässä olevat ”apurit” eli vapaaehtoisvoimin toimiva palveleva puhelin:

”Apurille” voit ottaa yhteyttä sähköpostilla. 


Jos haluat ”apuriksi”, niin lähetäthän tietoja itsestäsi. Kerro vapaasti mitä teet ja mitä osaat yms. sellaista kaikkea ja lähetä viestiä tähän osoitteeseen: anne_margareta[at]hotmail.com. 

Ja muistathan, että tästä apuri-ja tukitoiminnasta ei sinulle makseta sentin senttiä, eli vapaaehtoistyönä tätä me kaikki tehdään 

Toivon, että tämä  SLUT-sivusto saa enemmän "vakijäseniä" (kirjautuneita seuraajia) ja etenki seuraajia päättäjissä, jotta he tietävät missä milloinkin mennään lastensuojelussa.
..........................................................................

3. Ilmoitustalu. Tiedotuksia.


........................................................................................................

Järjestetään yhdessä LaSU-tapahtumia, seminaareja keskusteluiltoja ja ennenkaikkea mielenilmaisuja. Tässä ilmoitustaululla voitte ilmoittaa niistä täysin vapaasti. Minulle vain sähköpostia tulemaan.

Sosiaalivirkailijat toimivat kuntien kurjan tilanteen vuoksi ylityöllistettyinä, lapsiasiavaltuutettu irtisanoutui taannoin resurssipulan takia ja monikansalliset yhtiöt rahastavat sijaishuollossa.

NÄIN EI VOI JATKUA KANSALAISET....!!

ME VAADIMME LAPSEN EDUN TOTEUTUMISTA KÄYTÄNNÖSSÄ......NYT SAA JUHLAPUHEET RIITTÄÄ..!!


TEHDÄÄN YHDESSÄ HISTORIAA...!!
Pahinta on, että aivan liian monessa tapauksessa vanhenmmille ei edes kerrota syytä  pakkohuostaanottoon ja pakkosijoitukseen, ja jos kerrotaan, niin aivan liian monessa tapauksessa ne ”syyt”ovat niin absuurdeja ja niin epätodellisia ja niin maan perusteellisen perättömiä, että monet vanhemmat eivät tiedä itkisikö vaiko nauraisiko. Paitsi, että tilanteen kauheuden ja vakavuuden vuoksi ketään ei naurata.

Tämä tällainen pikemminkin tavaksi kuin poikkeukseksi muuttunut sosiaaliviranomaisten lainvastainen lasten kidnappaus- ja pakkohuostaanotto-toiminta on oitis pantava ”jäihin” ... eli stoppi tällaiselle touhulle heti laakista. Ja sitten on nopeasti mietittävä, miten toimitaan jatkossa ja miten saadaa laikia uudistettua niin, että tällainen törkeä bisneksenteko lapsilla (="lapsikauppaa") saadaan lopetettua tyystin, ja tärkeää on myös, että lainrikkomukseen syyllistyneet on saatava ikeuden eteen vastaamaan teoistaan.
...................................................................

4. Miksi ja mikä on SLUT- sivusto?



Mistä SLUT- sivuston idea sai alkunsa? Mikä oli kimmoke?

Minä, Anne Margareta Lindell sain vuoden 2013 joulukun alussa tietooni netti-uutisista oululaisten kaksospoikien pakkohuostaanotto-tapauksesta. Aloin etsiä netistä lisää tietoa tapauksiesta ja löysin myös videon, missä tällainen pakkohuostaanotto-tilanne revähti eteeni kaikessa karmeudessaan. En ollut uskoa todeksi, että Suomessa, sivistysvaltiossa voi näin tapahtua. Koska tätä sivustoa voivat lukea myö varhaisnuoret, niin en voi kirjoittaa niitä sanoja, joita tuolloin suustani päästin, vaikka uskovainen olenkin, sillä pyhä viha lasten puolesta sai vereni tuolloin todellakin kuohumaa. 

Minussa siis heräsi eloon oikein varsinainen ”tiikeri-emo”. Nyt olen jo isoäiti, mutta koin selvän kutsun lähteä puolustamaan kynsin ja hampain väärin ja jopa tekaistuin perustein pakkohuostaanotettuja lapsia ja heidän perheitään

Seuraavaksi osuin facebooksivustolle, jonne pyysin saada lupaa myös kirjautua jäseneksi.  Käykää tekin katsomassa lukemassa tuota facebooksivustoa ja kirjautukaa jäseneksi (”kaveriksi”), linkki tässä: XXXXXXXXXXXXXXXXXXXX  

Anne, tiedottaa 1.2. 2014 : Jouduin poistamaan k.o.linkin, koska sain tämä viestin ko. faceboksivuston ylläpidolta, Viesti kopioitu tähän alle cpy pastella:
...................................
"Lastensuojelun tilanne huolestuttaa-ryhmä", lyhyemmin Lth, ei ole tekemisissä tämän sivuston kanssa. Pyydämme poistamaan suoran linkin ryhmäämme väärinkäsitysten välttämiseksi. Terveisin Lth-ryhmän ylläpito
 ..................................
 Anne: ... että tämmöstä. 
...............................................................................................

5. SLUT - sivuston toimintakuva



SLUT- sivuston  toimintakuva

Sisältö:
1. Blogisivusto, ylläpito ja moderointi  
2. Mikä on aihepiiri, eli, mistä kirjoitellaan ja keskustellaan?
3. Mikä on Anne Lindellin rooli tällä sivustolla?
4. Onko pakko kirjoittaa ja kommentoida aina omalla nimellä?
5. Tekaistut nimet kirjoituksisa ja kommenteissa
.................

 1. Blogisivusto, ylläpito ja moderointi 

Aluksi avattiin (siis minä avasin) tämä meille kaikille lastensuojeusta huolestuneille oman blogisivuston, joka mielestäni toimii paremmin ja on helpommin ja on nopeammin moderoitavissa /editoitavissa (minä hoidan tämän puolen vapaaehtoisesti) kuin esim. kotisivu tai jokin muu internetpalvelusivu. Siis, painotan vielä, että tämä on tavallisille kansalaisille, asianosaisille ja miksei myös viranomaisille ja poliitikoille avoin sivu/kanava, jonne voivat kaikki lastensuojelusta huolestuneet kirjoittaa omista kokemuksista tai kertoa mielipiteitä tai esittää parannusehdotuksia tms. tai laittaa ilmoituksia tai avunpyyntöjä tai kommentoida edellisiin ( ja pyydän, kirjoittakaa miel. omalla nimellä). Komentit ja niihin vastaukset ilmestyvät sivulle vasta sitten kun olen ehtinyt eiditoida ne, joten älä hermostu. 


2. Mikä on aihepiiri, eli,mistä kirjoitellaan ja keskustellaan?

Siis tällä blogisivustolla pureudutaan pelkästään lastensuojelun negatiivisiin asioihin ja epäkohtiin.

Painotan vielä kerran, että täällä sivustolla EI keskustella lainkaan lastensuojelun onnistuneista ja myönteisistä kokemuksista, sillä varmasti pian tulee sellaisille oma kotisivu tai blogi, missä ne kansalaiset ja miksei myös viranomaiset voivat keskustella ja kirjoitella lastenpakkohuostaanotto- ja  ja lastensuojelukokeumuksitaan, joista  heillä on pelkästään myönteistä sanottavaa.
  
Suonette kai tämän kahtiajaon, että saadaan edes jotain tolokkua asiaan?

Painotan vielä kerran, että lastensuojelu (LaSu)on erittäin tärkeätä, ja sitä varten meillä tulee olla oikea ja toimiva lainsäädäntö, mutta nyt on lainsäädännössämme porsaanreikiä, jotka sallivat virnaomaisille lakien ja asetusten väärinkäytön, ja jopa törkeän väärinkäytön, näissä lastenusojeluasioissa: esim lapsen/lasten kidnappauksen kotoa tai päiväkodista, koulusta tms. ja lapsen/lasten etäännyttäminen joko toisesta tai molemmista vanhemmistaan. Tähän epäkohtaan haluna/haluamme muutosta, ja sitä varten tarvitaan lainmuutosta ja erittäin pikaisesti. Tilanne on enemmän kuin hälyttävä.
 

3. Mikä on Anne Lindellin rooli tällä sivustolla?

Minä, Anne Lindell, olen siis sivuston ylläpitäjä, editoija ja moderaattori eli eräänlainen ”työmyyrä” ja samalla myös ”seriffi”, joka myös estää tämän sivuston sabotoinnin (ja myös sesuroinnin), hakkeroinnin ja kaikenlaisen muunkin häiriköinnin (siksi henkilö- ja yhteistiedot on laitettava kirjoituksiin, jotka halutaan julkaista artikkelina ”trollien” estämiseksi). Ilman tätä ”ylläpitoa” tämä sivu ei toimi ... se on kuin kuollut. Joten, sorry, tiedän on vain yritettävä kestää minua. Mutta jos ja kun  teen virheitä ja kirjoitan palturia, niin oikaiskaa ihmeessä, sillä enhän minä voi ja kerkiä aina tarkistaa ihan jokaista tietoa ja sanaa. (kommentti-sarakkakeeseen voit näppärästi laittaa myös oikaisut ja muut yksityisviesti minulle, ja laita silloin loppuun maininta: ”Vain sinulle Anne, ei saa julkaista”).

 
4. Onko pakko kirjoittaa ja kommentoida aina omalla nimellä?

Tosikertomukset tms. voidaan kyllä julkaista pyynnöstä ja erityisestä syystä peitenimeillä. Jos kirjoittaja haluaa, niin ylläpito salaa myös kirjoittajan nimen (median lähdesojan salassapito lakiin vedoten), mutta toivotaan kuitenkin, että tällaisen mennettelyyn emme koskaan joudu turvautumaan. Sillä, kyllä sitä ainakin olettaisi, että Suomessa on sananvapaus ... ainakin lain mukaan pitäisi olla. Tällaisen salailun ymmärtää, esim. jos kysessä olevaa henkiöä on uhkailtu tai  kiristetty vaikenemaan, niin sellaisissa tapauksissa tietenkin suojelemme kirjoittajaa tai kommentoijaa. Joten ediotijalle (minulle) vain viestiä, jos nimeänne ei saa ed. syystä jukaista, vaan haluatte kirjoittaa esim. nimimerkillä.
 

5. Tekaistut nimet kirjoituksissa ja kommenteissa

Periaatteena on, että jos tapaus on ”tuore” eikä tapauksen nimitietoja (esim. virnaomaisten nimiä) ei ole aikaisemmin julkaistu missään mediassa, niin en suosittele niitten julkaisemista ensimmäiseksi tällä sivustolla, vaikkain nimet olisivatkin  ylläpidon tiedossa.

Kinkkisissä (vaikeissa) tapauksisa Anne ottaa kirjoittajaan yhteyttä ja neuvottelee ennen kirjoituksen julkaisemista, ja voi todella kinkkisissä tapuksissa jopa  konsultoida jotain lakimiesta, jotta kirjotukset eivat aiheuttaisi kirjoittajalle itselleen tia sivuston ylläpidolle mitään oikeudellisia seuraamuksia. Siis varovaisuutta kannattaa suosia, vaikka pidämmekin ”kynän” terävinä ja annamme palaa, niissä raameissa, mikä on laillisesti kansalaisille vapaassa demokratiassa sallittua.
.............................................................

6. SLUT - sivuston tavoitteet



Suomen Lastensuojelun Uhrien Tukisivun tavoitteet ovat:


1. Ylläpitää avointa tiedotus- ja mielipiteitten ja ajatustenvaihtokanavaa lastensuojelun uhreille ja lastensuojelusta huolestuneille.

Nopea tiedon leviäminen on tänä päivänä kaiken a ja o. Emme enää edes halua odotta seuraavan päivän lehteä tai edes iltauutisia, vaan tietoa on saatava mieluummin juuri silloin, kun meille itsellemme parhaiten sopii.

Facebook on myös hyvä, mutta, jos on paljon ”kaverieta”, niin silloin sieltä on todella vaikea löytää tähän aihepiiriin kuuluvia viestejä ja kirjoituksia, siis facebook on aika sekava ... ”sillisalaattia”.

Tämä blogi on ehkä paras mahdollinen tiedotus-, kirjoitus- ja mielipiteitten vaihtokanava SLUT-sivustoa ajatellen, koska tällaista blogimuodossa olevaa sivustoa ei noin vain voi sensuroida tai sabotoida. Negatiivisena puolena on blogimuodossa se, että materiaalin lisääminen sivulle vaatii aina editoinnin, siis jonkun ihmisen joka tekee sen.

Tavoitteena on ylläpitää blogia, joka olisi kaikille avoin (paitsi sabotijille ja öykkäreille). Siis, painotan vielä, että tämä sivusto ei ole ylläpitäjän blogi (Anne Lindellin blogi), vaan meidän kaikkien blogi, jotka olemme huolestuneista lastensuojelun nykyisestä tilasta Suomessa. Siksi kaikilla on kirjoitusvapaus tällä blogilla, ja vapaus kommentoida kirjoituksiin ja vapaus vastata kommentteihin.


2. Päättäjille tiedottaminen ja vettomuksien laatiminen:

 SLUT-sivuston kirjoittajat, kommentoijat, kirjautunet jäsenet, lukijat ja ylläpito on eräänlainen "jengi", "yhteisö", "tiimi", ja toivottavasti me tulemme tekemään tarvittaessa useita yhteydenottoja suoraan päättäjiin ja muihin vaikutusvaltaisiin instansseihin, ja toivottavasti tulemme lähettämään vetoomuksia väärin ja jopa tekaistuin perustein pakkohuostanotettujen lasten ja heidän perheittensä puolesta ja auttamiseksi, jotta tarvittava lainuudistus saataisiin nopeasti aikaiseksi, ja että päättäjät toimisivat kukin oman toimivaltansa suomin edellytyksin siten, että tämä yleisesti ja laajalti paheksumista herättänyt sosiaaliviranomaisten (joskun jopa poliisien avustamana) pakkohuostaanotto-toiminta saadaan heti laitettua ”jäihin” ja lopetettua kunnes uudet ohjeet ja menetteleytavat saadaan selvitettyjä ja uudet ohjeet jaettua viranomaisille.


4. Järjestää tai tiedottaa tiedotustilaisuuksista, kokoontumisista,  mielenilmaisuista (mielenosoituksista)

Suunnitteilla on esim. järjestää mielenilmaisu viimeistään toukokuussa Eduskuntatalon edessä 18. 5. 2014.


5.  SLUT - yhteisön motto ja päätavoite

Vuoden 2013 alussa lanseerasin  markkinoille lanseeraamani uuden sananlaskun: ”Etiäppäin sano pässi ko seinää puski !”, jota nyt me kaikki pitäkäämme mottonamme. Muskettisotureilla oli motto: ”Yksi kaikkien puolesta ja kaikki yhden puolesta”, mutta me sanomme , että: ”Kaikki lasten ja perheitten tukemisen puolesta!

Päätavoitteenamme on lastensuojelun, lasten pakkohuostaanoton, viranomaisten valtuuksien ja  ilmiantomenettelyn lainsäädänön uudistaminen väärinkäytösten ja rikkomusten ehkäisemiseksi. Tässä oli lyhykäisesti pääkohdat.

Blogiarkiston otsakkeissa (1-20) tulee varmaankin olemman kirjoituksia, joissa näihin epäkohtin puututaan laajemmin ja tarkemmin.

Periksi ei anneta ennenkuin muutos tulee tähän lastensuojelun kriisitilanteeseen ja pakkohuostanoton ja pakkosijoituksen mätäpaise saadaan puhkaistua ja syylliset rikkomuksiin ja väärinkäytöksiin sadaan oikeuden eteen tuomittavaksi